Lounais-Lapin Vihreät ry

Ydinvoima kuuluu historiaan toimintapäivä Kemissä 19.6.2010

Blogi – 21. kesäkuuta 2010 klo 0.56 – kirjoittanut Toni Ilola

Lounais-Lapin Vihreät osallistuivat Kemissä järjestettyyn Ydinvoima historiaan – ei vientiin! -tapahtumaan. Tapahtuma oli osa valtakunnallista Äänestä ydinvoima historiaan kampanjaa (www.ydinvoima.fi) Tapahtuma toteutettiin 17 paikkakunnalla eri puolilla suomea 18.6.2010-19.6.2010 välisenä aikana ja siihen osallistui noin 700 ihmistä.

Kemissä tapahtuman järjestäjät kokoontuivat kauppatorille  klo 11.00 aikaan ja valmistelut pistettiin käyntiin. Taustalla  soi Greenpeacen Iloinen ydinvoimalaulu ja myös iloinen ydinjätetynnyri oli löytänyt tiensä paikalle. Ennen tapahtuman varsinaista alkua tapahtuman järjestäjät keskustelivat paikalla olijoiden kanssa ydinvoimaan liittyvistä asioista ja keräsivät ihmisiltä äänestyssitoumuksia ydinvoimaa vastaan seuraavia eduskuntavaaleja ajatellen. Ihmiset saivat myös lähettää terveisensä  eduskuntaan haluamalleen kansanedustajalle sekä ottaa valokuvia itsestään ydinvoimavastaisten kylttien kanssa.

Vähän ennen klo 12 aloitettiin järjestelyt ihmisistä muodostuvan säteilyvaaramerkin aikaansaamiseksi. Doris Tuohimaa opasti ihmisiä oikeille paikoille, jotta merkistä saataisiin mahdollisimman selkeä. Hänen työtään vaikeutti hieman osallistuvien ihmisten lukumäärän muuttuminen, kun ihmiset empivät haluavatko vai eivätkö halua osallistua merkin tekoon. Itse olin ottanut lokoisan paikan merkin keskustasta. Loppuen lopuksi merkki saatiin muodostettua ja sitä muodostamassa oli yli 30 ihmistä, katsojia paikalla oli lähes saman verran. Merkki kuvattiin läheisen kerrostalon parvekkeelta. Paikalla oli myös paikallismediaa, kuten Pohjolan Sanomat sekä Yle Perämeri, jotka uutisoivat tapahtumasta.

Kuvia eri paikkakuntien tapahtumista voi käydä ihailemassa osoitteesta www.flickr.com/photos/ydinvoimahistoriaan

Toni ilola

Kommentteja ei voi tällä hetkellä kirjoittaa, mutta voit lähettää seurantailmoituksen (trackback) omalta sivustoltasi.

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä
Kirjaudu