Minulla on ongelma. Kun luen uraaniuskoisten kansanedustajien palavia todisteluita maaseudun ja maakunnan elpymisestä radioaktiivisen malmin ja sen vielä satoja ellei tuhansia kertoja myrkyllisempien sivutuotteiden esiin kaivamisesta vesistöjemme lähteillä, vatsaani alkaa vääntää.
Kun ydinvoimakiihkoiset valtakunnan mahtivaikuttajat saarnaavat seutukunnan tulevaisuuden vaurauslupauksia täynnä olevaa liturgiaa, selkäpiitäni alkaa epämiellyttävästi kutittaa ja kämmenistä ja jalkapohjista alkaa tihkua kylmännahkea hiki. Kun teollisuusjohtaja laulaa viennin ylistyslaulua, tulen pahoinvointiseksi.
En voi enkä halua lukea pörssinoteerausten prediktiota, kun kansanedustaja ja entinen ministeri lausuu Lapin olevan tunnustettu energiamaakunta, jolla on vahva tulevaisuus (EU:n?) ydinenergian tuottajana.Diagnoosi lienee selvä: Kärsin uraani-intoleranssista ja ydinvoima-allergiasta.
Mennäänpä ajassa hieman taaksepäin, toisenlaiseen tuotantoon. 70-luvun Suomessa maitotalous kukoisti jopa niin, että meijereihin muodostui ns. voivuoria viennin tökkiessä. Tavaraa ei saatu ulos tarpeeksi nopeasti ja tarpeeksi halvalla. Maitotuotteista kehittyi ongelmajätettä. Maitotuotteista ruvettiin jalostamaan monipuolisesti tuotteita kansallisille markkinoille, kun kansakunnan etu vaati.Sydän- ja verisuonisairaudet lähtivät kansan keskuudessa rajuun nousuun.
Minulla on myös toinen ongelma. Kärsin laktoosi-intoleranssista, joka oireiltaan erittäin voimakkaasti muistuttaa edeltämainittua. Se saa aikaan, että perusmaitoa nautittuani oloni tulee epämukavaksi, vatsani turpoaa, ja ryhdyn pian etsiskelemään kylppäriä. Tuntuuko tutulta? Onneksi ongelmaan on 90-luvulla kehitetty rajoittava ratkaisu: laktoositon maito! Valitettavasti maito keksittiin jo satoja vuosia sitten, ja siten oireilevia kanssaihmisiä ja esi-isiä on vääntelehtinyt koti-Suomessakin em. kiusasta kärsivinä jo maailman sivu.
Lukemattomat ovat ne piinalliset tilanteet, joissa koululaiset, työssäkäyvät ja vanhukset ovat saaneet osin noloinkin seurauksin osakseen ansaitsematonta huomiota, ruoansulatuselimistön vajaatoiminnan seurauksena. Vaivan tunnistaminenhan tapahtui jo 70-luvun alussa jolloin Suomen puolustusvoimien ravintotutkija selvitti, että n. 11% suomalaisista ( puoli miljoonaa asukasta) kärsii maitosokerin sulamishäiriöstä ja sen seurauksena aineenvaihdunnan ongelmista sekä ilmavaivoista. Tutkimustulokset olivat tulenarkoja mm. MTK:lle, joka kielsi tutkimuksen julkaisemisen Suomessa. Se julkaistiin kuitenkin ulkomailla, englannin kielellä.
Kyseistä tutkimusta muisteli nyt jo eläkkeelle jäänyt puolustusvoimien palveluksessa ollut tutkija, haastattelussa joka ilmestyi Suomen Kuvalehdessä 2000- luvun alussa. Mitä MTK:lla on tekemistä armeijan kanssa? Mitä MTK:lla on tekemistä valtakunnan puolustuksen ja energiantuotannon kanssa? Ei kai enempää kuin monikansallisen Nestlen tai saksalaisen E.ON in kanssa, ulkomaille myytävät suomalaistuotteet, jotka ovat kansalaisillemme ongelmattomia.
Läpileikkauksena suomalaisesta yhteiskunnasta em. esimerkki on osuva. Se maan tapa, josta puhutaan, ilmaisee itsensä näkyvimmin aitojen ja puolueettomien kotimaisten energia-, ydinvoima- ja osin myös ravintoasiantuntijoiden puutteena.
Kriittisiä äänensävyjä ja kokemuksia ja mahdollisia vaihtoehtoja löytyy runsaasti, toki Maamme rajojen ulkopuolelta. Professori Gordon Edwards vertasi ydinvoimalaa yhdeksi tavaksi keittää vettä. Kun kysytään, ketä hyödyttää eniten veden keittäminen sähköliedellä, jonka tekniikka on peräisin 50-luvulta, ja joka käyttää energiaa lähes kaksinkertaisen määrän, tai uraania polttoaineenaan käyttävä ydinvoimala, joka alunperin kehitettiin tuottamaan ydinsodan raaka-ainetta plutoniumia ja joka kuluttaa kolminkertaisen määrän energiaa kuumentamaansa vesilitraa kohti tai rasvaisten maitotuotteiden liiallisesta kuluttamisesta, ei kyse liene kansalaisen edusta ja kukkarosta saati terveydentilasta?
Mihin joutuvat ympäristöteknologiaa opiskelevat ja siihen panostavat yritykset, kun tuotteita ei edes haluta kotimaahan? Miksi Suomessa kulkee vilja-allergikkoja (lapsia, työssäkäyviä ja vanhuksia) edelleen kymmeniä tuhansia ilman oikeaa diagnoosia?
Pekka Oinonen
Tornio