Aloite kunnan kulujen karsimiseksi Kemissä

Kemin kaupungin vuoden 2009 ensimmäisen vuosineljänneksen toteutuneet menot ovat ylittyneet budjetoiduista menoista noin 1,3 milj. euroa ja lisäksi kaupungin verotulojen arvioidaan taantuman seurauksena alittuvan tänä vuonna n. 3,6 miljoonaa euroa.

Kemin talouden kohentamiseksi Kemin vihreä valtuustoryhmä esittää määräaikaista veroäyrin nostoa.

Ehdotamme säästöjä seuraavista:

Kokouskustannusten vähentäminen kokouksia tiivistämällä

Yhdessäkään kokouksessa ei enää tarjottaisi muuta kuin kahvia ja teetä. Muuna juomana tarjottaisiin vain vesijohtovettä pesunkestävistä juomalaseista ja luovuttaisiin pullovedestä ja -limukoista, joiden suosiminen ei ole ekologisesti kestävää. Suomessa on erittäin puhdas hanavesi ja pulloveden pakkaaminen ja kuljettaminen aiheuttavat täysin turhia päästöjä, limukoiden juominen on lisäksi epäterveellistä ja täysin turhaa, ne ovat vailla ravintoarvoa, mutta sen sijaan täynnä turhia kaloreita.

Muut eväät jokainen kokousedustaja toisi itse, tämä olisi myös tasa-arvoisempaa, sillä tällä hetkellä kokouksissa ei ole ollut tarjolla gluteenitonta tai kasvisvaihtoehtoa muutamia erityisruokavalioita mainitaksemme. Osalla tästä toiminnasta aiheutuvista säästöistä Vihreät ehdottavat kokouksissa tarjottavaksi kahviksi ja teeksi ostettavan reilun kaupan tuotteita. Säästöjä tulee tämän jälkeenkin.
Koulutukset ja muut ryhmämatkat

Kaikki kaupungin kustantamat koulutukset (paikallisesti tai matkan takana) tulee hyväksyttää kaupunginvaltuustolla, joka päättää, mitkä koulutukset toteutetaan ja mitkä jätetään toteuttamatta. Tavoitteena ei ole säästää tarpeellisista koulutuksista vaan karsia turhat, kalliit koulutukset matkapäivineen pois.
Kaupungin edustuskulut

Myös kaikki kaupungin kustantamat edustusmatkat, -tilaisuudet, -lahjat ja erilaisille messuille osallistumiset tulee ensin hyväksyttää kaupunginvaltuustolla. Jokaisesta edellä mainitusta kustannuksesta tulee esittää kustannusarvio ja syy, miksi juuri tämä edustukseen käytettävä satsaus olisi tarpeellinen. On tärkeää, että Kemi tunnetaan kunnan ulkopuolellakin, mutta kuluja tulee pienentää huonosta taloustilanteesta johtuen, tärkeämpää on turvata laadukkaat peruspalvelut.

Lisäksi Kemin Vihreä valtuustoryhmä ehdottaa laadittavaksi selvityksen vuoden 2008 aikana pidettyjen kokousten tarjoiluihin kuluneista varoista (eriteltyinä lautakunnat, kaupunginhallitus, kaupunginvaltuusto ja muut toimielimet), kaupungin edustukseen käytetyistä varoista (eriteltyinä lahjat, edustustilaisuudet, matkat ja muut) sekä paljonko rahaa kului erilaisten koulutusten järjestämiseen (eriteltynä jokainen koulutus erikseen).

Lopuksi esitämme määräaikaista veroäyrin nostoa tulopohjan kartuttamiseksi.

Vastaus

Kansliajohtaja Jukka Vilén 06.08.2009

Kaupungin tuloveroprosentista päätetään valtuustossa kuntalain 66 §:n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Kunnan mahdollisuudesta muuttaa tuloveroprosenttia kesken vuoden ei ole kuntalaissa eikä verotusmenettelylaissa. Kuntien tuloveroprosentteja koskeva luettelo julkaistaan säädöskokoelmassa ja verotuksen toimeenpanokin kuuluu valtion viranomaiselle.

Kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston syyskauden kokousaikatauluista päätetään kaupunginhallituksen ensimmäisessä kokouksessa elokuun 17. päivä. Kokousten määrää syyskaudella tulee pyrkiä vähentämään ja kokousten kestoa tiivistämään, jotta kaupunginvaltuuston uudessa 25.5. hyväksymässä tilauksessa esitettyyn säästötavoitteeseen päästään.

Kaupungin päätöksentekoelinten kokouksissa on perinteenä ollut tarjota kokouksen osanottajille kokouksen ajankohdasta ja luonteesta riippuen pienimuotoinen välipala. Tarjoilun järjestäminen on usein kokouksien pitkän kestonkin vuoksi välttämätöntä ja se kuuluu olennaisena osana peräpohjalaiseen tapaan kestitä vieraita ja on luonnollinen osa hyviä tapoja ja luottamushenkilöiden ja vieraiden kunnioitusta. Kokonaisuudessaan voidaan todeta, että tarjoilut ja edustaminen ovat kaupungin strategisia päämääriä tukevia toimintoja: työtä, jolla on tarkoitus, eivät tarjoilua huvin vuoksi.

Kaupunginvaltuuston rooli on toimia strategisena toimielimenä, jolle kuuluu vastata merkittävistä kaupunkia koskevista päätöksistä ja tehdä linjauksia pitkälle tulevaisuuteen. Kuntalain 13 § määrittää kaupungin valtuuston tehtävät ja kuntalain määrittämien valtuuston tehtävien luonteeseen ei kuulu operatiivisen toiminnan ja kulujen yksityiskohtainen seuraaminen. Kaupunginkanslialla ei ole nykyisillä resursseilla minkäänlaisia mahdollisuuksia tehdä valtuutettu Tuula Sykön aloitteessa esitettyä erittelyä ja nykyaikaiselle länsimaiselle hallintokulttuurille on vieras ajatus, että tulosyksiköt raportoivat kaupunginvaltuustolle yksityiskohtaisesti menonsa ja tulonsa.

Kaupunginvaltuusto päättää talousarviossaan eri tulosalueille ja tulosyksiköille annettavista määrärahoista ja tavoitteista. Tulosyksiköt laativat oman käyttösuunnitelmansa, jossa määrärahojen käyttöä tarkennetaan. Esimiehet valvovat yksiköissään määrärahojen käytön toteutumista. Mikäli määrärahojen käytön suhteen on epäselvää esimies puuttuu asiaan. Kaupunginjohtajalla on käytössään sisäinen tarkastaja, joka tarvittaessa tarkkailee ja ohjaa määrärahojen käyttöä tavoitteiden mukaisesti.