Mietteitä Vihreiden puoluekokouksesta 2010


Saavuimme Doris Tuohimaan kanssa Turkuun perjantaina päivää ennen puoluekokouksen alkamista. Junat ovat myöhästelleet viime kuukauden aikana niin paljon ettemme ottaneet myöhästymisen riskiä. Junan makuuvaunu oli todella tukala paikka ja nukkumisesta ei tullut juuri mitään routavaurioiden takia. Ikkunaakaan ei viitsinyt avata melun vuoksi. Hotellille saavuttuamme saimme huomata, että myös siellä tulisi olemaan kuumat oltavat, sillä ilmastointi oli sanonut sopimuksensa irti, joten huoneessa oli 27 C lämmintä. Perjantain aikana ehdittiin tutustua Turun kauniiseen kaupunkiin ja itselleni oli melkoinen yllätys, että keskellä kaupunkia oli niin paljon puita , joista osa oli todella vanhoja. Myös vanhat rakennukset olivat todella komeita.

Kohtalaisesti nukutun hotelliyön jälkeen siirryimme aamulla klo 10.00 aikoihin kokouspaikalle Turun messukeskukseen, jossa tovin jonotettuamme ilmoittauduimme ja lähdimme metsästämään istumapaikkoja salista. Oli jotenkin mukava nähdä niin monta Vihreää kokoontuneena yhteen. Täällä Lapissa kun työtä tehdään paljon pienemmällä porukalla, joten puoluekokous antoi lisää toivoa ja energiaa Vihreiden ajatusten ja puolueen kannatuksen nostamisesta myös täällä Lapissa.

Kokouksen avauspuheenvuorot pitivät Anni Sinnemäki, Ville Niinistö ja Satu Hassi. Alussa oli pieniä äänentoistoon liittyviä ongelmia, jotka korjattiin päivän aikana. Oli se vähän hassua, että melkein eturivissä istuvana ei kuullut puheesta mitään, mutta päätä kääntämällä kuuli varsin hyvin takana istuville tarkoitetuista kaiuttimista. Ongelmat onneksi korjaantuivat päivän aikana.

Seuraavaksi Jukka Relander esitteli puoluehallituksen esitystä Vihreiden poliittiseksi ohjelmaksi. Relanderin jälkeen Vihreät edustajat pitivät puheenvuoroja poliittiseen ohjelmaan liittyen. Puheenvuoroissa käsiteltiin monenlaisia teemoja, jotka olivat nousseet esiin poliittisesta ohjelmasta. Vaikka poliittista ohjelmaa oli saanut kommentoida monessa otteessa niin vielä puoluekokouksenkin aikana jätettiin melkein tuhat muutosehdotusta, joka tarkoitti noin 44 sivua muutosesityksiä fonttikoolla 8. Muutosehdotuksia alettiin käymään läpi työryhmässä samana päivänä puoluekokouksen jälkeen ja työ oli saatu päätökseen puoli kuuden aikaan sunnuntaina. Työryhmässä olleet saavat sympatiaa minulta, mutta jostain syystä ei käynyt kateeksi, vaikkei kyseiseen työryhmään päässytkään. Jos tämä poliittisen ohjelman kokoamisprosessi ei jonkun mielestä ole ollut demokraattinen niin ei sitten mikään.

Kahvitauon jälkeen alettiin käymään läpi Vihreiden sääntöuudistusta, jonka jälkeen käytiin läpi puoluekokouksen päätettäväksi tulleet aloitteet. Poliittisen ohjelman muutosehdotuksia käsitelleessä työryhmässä Lapin Vihreitä edusti Mirja Remes ja sääntötyöryhmässä Janita Korva.

Päivän päätteeksi Vihreät palkitsivat jäsenmääräänsä kasvattaneita piirejä, joista yksi oli Lapin Vihreät.

Iltajuhlaa lähdettiin viettämään klo 21.00 alkaen Kårenilla, joka oli aika omaperäinen paikka. Iltajuhlaa tähdittämässä oli kemiläislähtöinen maailmallakin tunnettu DJ Jori Hulkkonen sekä Felix Manelli. Iltajuhlassa oli ensin ohjelmassa ruokailua, jonka jälkeen kokoonnuimme kuulemaan Turun Vihreiden tervetuliaispuheen sekä Anni Sinnemäen puheen. Puheiden jälkeen esiintyi laulukuoro Vihreät Kurkut.

Näiden muodollisuuksien jälkeen me lounaislappilaiset vihreät (minä, Doris, Mervi Tuohimaa ja Matti Korteniemi) lähdimme tutustumaan turkulaiseen yöelämään. Totesimme, että Turuus on kallista ja pari tuntia edestakaisin seilattuamme palasimme hotellille Bar Hemingwaysin kautta. Olikin jo korkea aika laittaa nukkumaan, sillä vielä olisi edessä toinen tiukka kokouspäivä.

Sunnuntaina puoluekokousta jatkettiin kello kymmeneltä. Aamu alkoi poliittisilla puheenvuoroilla ja puheen kävi myös pitämässä Ruotsin Vihreiden puheenjohtaja Maria Wetterstrand. Kokoukseen oli saapunut puhumaan myös Omar Esparza, jonka vaimo ammuttiin Meksikossa samassa tilanteessa kuin suomalainen Jyri Jaakkola sai surmansa. Hän oli saapunut vetoamaan suomalaisiin, jotta Meksikon ihmisoikeusrikkomukset tuomittaisiin ja syylliset pantaisiin vastuuseen teoistaan. Esparzaa oli tulkkaamassa ihmisoikeusaktivisti Jaakkolan ruotsalainen ystävä. Vihreiden europarlamenttiedustajat Heidi Hautala ja Satu Hassi pitivät puoluekokouksen lounastauolla tilaisuuden, jossa keskusteltiin Meksikon vaikeasta ihmisoikeustilanteesta.

Ja sitten äänestämään…

Ja äänestämistä kyllä riitti, sillä tiedossa olevia äänestettäviä kohtia oli yli 40 ja poliittiseen ohjelmaan tulleita muutosehdotuksia läpi käydessä moni halusi äänestää vielä työryhmän edellisenä yönä jo hyväksymistä tai hylätyistä ehdotuksista. Ensimmäinen äänestys jouduttiin uusimaan, joten se meni vielä harjoittelun piikkiin. Tämän jälkeen äänestettiinkin sitten oikein urakalla. Äänestys oli tiukkatahtinen, mutta taktisina henkilöinä olimme käyneet Doriksen kanssa äänestettäväksi tulevat kohdat jo läpi etukäteen. Saimme silti olla skarppina, koska äänestettiin myös useista sellaisista kohdista, joista ei etukäteen ollut ilmoitettu, joten pikaluku- ja pikamielipiteenmuodostustaito pääsivät koetteelle.

Jottei äänestäminen päättyisi tähän alettiin seuraavaksi äänestämään edellisenä päivänä läpi käydyistä Vihreiden sääntömuutoksista. Tämän jälkeen käytiin läpi muut esille tulevat asiat, joita ei onneksi ollut, joten puoluekokous saatiin päätökseen yli tunnin aikataulusta jäljessä. Vaikka kokouksen jälkeen takki oli tyhjä, jäi myös hyvä mieli valmiiksi saadusta poliittisesta ohjelmasta.

Kaiken kaikkiaan puoluekokous oli mieleenpainuva kokemus, joka antoi voimaa täällä Lapissa Vihreiden ajatusten ja kannatuksen eteen tehtävän työn tekemisessä. Paikalla kuuli hyviä puheita ja vieressä istuvien kanssa kerettiin keskustelemaan käsiteltävistä asioista. Lisätietoa puoluekokouksesta löytyy Vihreiden sivuilta www.vihreat.fi/puoluekokous.

Toni Ilola