Lapin Vihreät ja Lapin Kulta

Pohjolan Sanomien Pohjoista puhetta palstalla ja Lapin Kansan Lukijalta mielipideosastolla 27.10.2009 olleessa jutussa ”Reilua kahvia kaukaa ja paskaduuneja lähellä”, oli jotenkin ihmeellisellä tavalla kytketty Vihreät, Reilu kauppa ja Lapin Kullan lakkauttaminen. Haluamme todeta jutun tiimoilta seuraavaa.

Lapin vihreät toivoo Lapin Kullan valmistuksen säilyvän Torniossa. Lapin Kultaa myydään pitkälti Lappi brändillä, joten on loogista, että Lapin Kulta valmistetaan Lapissa. Lapin vihreillä ei kuitenkaan ole tietoa siitä, miten Tornion tehtaan lakkauttaminen voitaisiin estää. Keskustelua siitä olisiko EU:n alkuperämerkintää sovellettavissa tällaisiin aluepohjalta syntyneisiin brändeihin ja niiden käyttämiseen, seurataan suurella kiinnostuksella.

Vihreillä on jo vuosia ollut lähiruokaohjelma ja erityisesti luomuruoka on ollut suosiossa. Lähiruuan suosiminen toisi reiluutta myös Suomeen. Lapin matkailu tarvitsee jatkossakin hyviä paikallisia ruokatuotteita ja yksi voisi olla paikallisesti tuotettu aromikas alkoholiton luomuolut. Olemme valmiit tukemaan kaikkia uusia ideoita, joilla toimintaa Lapin Kullan tehtailla Torniossa voidaan jatkaa.

Matti Korteniemi
Lapin Vihreät ry

Mervi Tuohimaa
Lounais-Lapin Vihreät ry

Doris Tuohimaa
Lapin Vihreät Naiset ry

Lisätieto: Portin kirjoitus on luettavissa täältä: http://www.jaakkoportti.com/?page_id=3