Kemin Vihreiden valtuustoryhmä esittää Fennovoiman ydinvoimalahankkeen periaatepäätökseen liittyen seuraavia seikkoja:
Ensiksi, ydinvoimalaitoksen polttoaineeksi tarvittavan raaka-aineen, uraanin louhinta ja rikastaminen sekä ydinvoimalan energiahyötysuhde yhteenlaskettuna tekevät ydinenergian hiilidioksidi- ja muita päästöjä aiheuttavaksi heikkotehoiseksi riskienergiaksi.
Ydinenergia ei siten ole puhdasta energiaa, vaikka sitä sellaisena markkinoidaan. Ydinenergia ei ole myöskään kotimaista, sillä uraani hankitaan kansainvälisestä uraanipörssistä ja esimerkiksi nyt TVOn käyttämää uraania tulee Afrikasta eli hehkulamppu loistaa Pohjanmaan pikkukylässä Saharan etelänpuoleisen Afrikan uraanilla.
Toiseksi, mielestämme ei ole yhteiskunnallista kokonaisetua siinä, että suositaan yhtä energiamuotoa uskoen sen olevan yksi ratkaiseva tekijä ilmastonmuutokseen. Energia-alan omistamisen keskittämistä ei voitane pitää kestävän demokratian mukaisena. Ydinvoimalla tuotettu sähkö ei ole halpaa kuten ei minkään ns. fossiilisen raaka-aineiltaan rajallisen energian hinta ole edullista.
Kolmanneksi, ydinvoimalaitos ei tarjoa kestävää taloutta, sillä sen seutukunnan työllisyyttä lisäävä vaikutus jää pääasiassa rakennusajan tilanteeseen eikä ole taattua missä määrin, sillä ydinvoimalaitoksen rakentamiseen tarvitaan erityisosaajia.
Neljänneksi, trendi osoittaa että harvinaiseksi käyvää alkuperäistä luontoa arvostetaan ja pidetään tärkeänä matkailuelinkeinon piristysruiskeena. Ydinvoimala aiheuttaa ekosysteemiin pysyvän ja peruuttamattoman muutoksen. Perämeren pohjukassa on tarjolla alkuperäisiä luontoelämyksiä mm. kaksi kansallispuistoa Suomen ja Ruotsin merialueilla. Perämeren pohjukan seutukunnan markkinoinnin, matkailutuotteistamisen ja tiedottamisen lisääntyessä myös matkailijavirtojen määrä kasvaa koko alueella. Kemi-Tornion edustan Perämeren kansallispuisto ja Haaparanta-Kalixin edustan Haaparannan kansallispuisto tarjoavat kävijöille unohtumattomia elämyksiä mm. ainutlaatuisia luontomaisemia kuuluisia kasvustostaan maankohoamisesta, kasvi- ja eläinlajeista (mm. 200 lintulajin pesimäalue) ja vuosisataisista perinteistä pohjoisessa meriympäristössä.
Hajautettua energiaa ja energianomistamista
Tulevaisuusskenaariona energiantuotannon suhteen Kemin Vihreiden valtuustoryhmän mielestä on suosittava energian säästöä ja kehitettävä uusiutuvia energiamuotoja.
Lopuksi, Kemin Vihreiden valtuustoryhmä on syvästi huolissaan siitä millaisen seutukunnan jätämme perinnöksi seuraaville sukupolville ja esittää, että Fennovoiman/E.ONin Simon ydinvoimalaitokselle ei anneta myönteistä periaatepäätöstä. Mielestämme aiempaa energiatehokkaamman tuulivoiman ja muiden uusiutuvien energiamuotojen avulla taataan sähköntuotannon lisäksi moninkertaisesti pysyviä työpaikkoja ydinvoimaan verrattuna ja lisäksi kasvavat kotimarkkinat kehittyvälle energiateknologiateollisuudelle
Kemin Vihreä valtuustoryhmä
