Kemin Vihreät eivät hyväksy lämmitettävää kävelykatua

Vihreä valtuustoryhmä haluaa toimia Ryhmä 43:ssa, jotta valtuustossa tehdään yhteisiä päätöksiä kriisikunta Kemin haasteiden ratkaisemiseksi.Talouden taantuman aiheuttamiin kuntatalouden haasteisiin Suomen hallitus on myöntänyt elvytysrahaa.

Elvytysrahojen käytöstä Kemin kaupunki on neuvotellut Lapin TE-keskuksen kanssa kesäkuussa 2009 rahoituksen kohdentamiseksi Kemin keskustan kehittämishankkeeseen vuosina 2009-2012. Asiaa on valmistellut tekninen palvelukeskus Kemin kaupungin puolesta.

Hanke rahoitetaan vuonna 2009 Kemin sataman käyttämättä jäävästä investointirahoituksesta, ja vuosien 2010-2012 rahoitus yhdyskuntatekniikan investointiohjelmasta.

Lapin TE-Keskus vahvisti 2009-2012 toteutettavan hankkeen kustannusarvioksi 2 125 000 euroa ja myönsi tukea 546 000 euroa sekä  varautui myöntämään enintään 45 % eli 956 250 euroa Euroopan aluekehitysrahastosta. Kemin kaupungin nettokustannukseksi jää siten 1 168 750 euroa.Rahoituspäätöksessä Lapin TE-Keskus edellyttti hankkeen käynnistyvän viimeistään 1.10.2009, koska rahoitus perustuu valtion elvytysrahapaketin lisäksi EU-rahoitusten aikaistamisiin.

Keskustan kehittämishanke on osa Kemin elinkeinostrategiaa vuosille 2007-2011 ja linjassa Pohjois-Suomen Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR)-toimenpideohjelman 2007-2013 kanssa. Molemmissa on tavoitteena yritysten määrän kasvattaminen yrittäjyyden vahvistaminen. Viihtyisä merikaupunki Kemi tarvitsee lisää yrittäjiä ja kävelykatu tuo uusia työpaikkoja ja kasvattaa liikevaihtoa. Näistä syistä Vihreä valtuustoryhmä äänesti  kyllä keskustan kehittämishankkeelle, vaikka ennen valtuuston kokousta tarkoin asiaa pohdittiin Kemin Vihreiden kokouksessa. Kemin vihreä valtuustoryhmä on sitoutunut valtuuston tekemään päätökseen. Kävelykadusta päätettiin valtuustossa keskustellen, ettei se ole ns. lämmitettävä katu ja että katukivien hankkimiseksi käytetään laatukriteereitä hinnan lisäksi.

Tammikuussa 2010 on ilmennyt  Kemin teknisen lautakunnan muutos valtuuston tekemään päätökseen. Muutos koskee kävelykadun sulana pitämistä eli lämmittämistä. Vihreä valtuustoryhmä on sitoutunut valtuuston päätökseen eikä voi hyväksyä neljännes miljoonan budjetointia sulanapitojärjestelmään. Valtuusto on kunnan ylintä päätösvaltaa käyttävä elin ja päätökset on tehtävä kunnallislain ja -demokratian mukaisesti.

Tuula Sykkö

Satu Tala

Mervi Tuohimaa

Toni Ilola

Doris Tuohimaa

Aiheet: