(kaupunginvaltuusto 22.2.2010, pykälä 16)
Tornion Vihreä valtuustoryhmä ei voi hyväksyä Tornion kaupungin kannanottoa Simon ydinvoimalahankkeeseen.
Kannanoton osaan, joka kuvaa Outokummun tehtaiden toimintaa ja tärkeyttä, ei Tornion vihreillä ole huomauttamista.
Kannanotossa oletetaan, että valtion ei itse tarvitsisi osallistua ydinvoimalahankkeen rahoitukseen. Kuitenkin valtio on vastuussa loppusijoitustilaan sijoitetusta ydinjätteestä. Jäte on vaarallista ympäristölle yli 200 000 vuotta, eikä ole mahdollista tietää, mitä murto-osassakaan tuota aikaa tapahtuu loppusijoituspaikassa. On liian väärin ja mahdotonta velvoittaa varomaan jätettä noin kauan.
Kaupungin kannanotto olettaa, että uusi ydinvoimala turvaa vuosikymmeniksi sähkön kohtuullisen hinnan. Kuitenkin ydinsähkön hinta on epävarmaa, mikä ilmenee mm. Olkiluoto-3-hankkeessa, jossa kustannukset ovat kaksinkertaistuneet jo ennen kuin voimala on rakennettu. On erittäin todennäköistä, että seuraavan 10 vuoden aikana sekä Suomessa että muualla hyödynnetään uusiutuvia energiamuotoja entistä paremmin. On paljon viisampaa sijoittaa varoja uusiutuvan energian teknologiaan kuin investoida väistämättä väistyvään ydintekniikkaan.
Kaupungin kannanotossa ei puhuta mitään sähkönkulutusennusteesta. Suomen sähkönkulutus on laskenut 10 % kahdessa vuodessa. Kulutuksen oletetaan TEM:n arvion mukaan palaavan vuoden 2007 tasolla vuonna 2020. 10 vuoden aikana on täysin mahdollista taloudellisesti lisätä tuulisähkön määrää yhden ydinvoimalan verran. Tällä hetkellä Suomen rannikko- ja merialueille on vireillä 6 000 megawattia tuulivoimaa, mikä sähköntuotoltaan vastaa Fennovoiman suunnittelemaa ydinvoimalaa. Sähkönsäästötekniikalla voidaan leikata nykyistä sähkönkulutusta toisen ydinvoimalan verran. Maanlaajuisesti merkittävästi työllistävää biopolttoaineen käyttöä tulee lisätä.
Yllämainituista syistä Tornion Vihreä valtuustoryhmä ei voi kannattaa kaupungin kannanottoa. Muita perusteita hylätä energiantuotantotapana uraanikaivokset, ydinpolttoaineen rikastamot, ydinvoimalat ja ydinjätteen loppusijoitus emme tässä yhteydessä erittele.
Torniossa, 22.2.2010
Liisa Virtanen
Matti Korteniemi
Tornion Vihreä valtuustoryhmä
